X1-1 + UV-3727 sensori


Giga X1 UV 3726 product

 

 

 

 

 

 

 

UV radiometri patogeeneja hajottavien UV-säteilijöiden ja UV-C ledien mittauksiin

Kalibroinnit 222nm, 254 nm ja UVC Ledien aallonpituusalueelle.


Säteilyn määrän ja annoksen mittaamiseen

Patogeeneja tappava UV säteily on sterilointimenetelmä, jossa käytetään lyhyen aaltopituuden UV-C säteilyaluetta (100 nm – 400 nm) mikro-orgasmien, kuten virusten, bakteerien, hiivojen ja sienien hajottamiseen. Aiemmin yleisimpänä säteilylähteenä käytettiin matalapaineisia elohopealamppuja, jotka säteilevät 254 nm kohdalla ja nykyään on alettu käyttämään UV ledejä, jotka säteilevät 265 nm – 290 nm aallonpituusalueella.

Aikaisempien UV-C valolähteiden käyttö on jonkin verran rajoitettua, koska ne ovat vahvasti syöpää ja kaihia aiheuttavia.

Lyhytaaltoisemmat UV-C lähteet, kuten esimerkiksi 222 nm, jotka tuotetaan Kr-CI ultravioletti lampuilla ovat osoittautuneet tehokkaiksi estämään bakteerien kasvua ja aiheuttavat vähemmän terveysvaaraa. Tämä johtuu siitä että lyhytaaltoinen UVC valo ei pysty tunkeutumaan ihmisen ihoon ja silmään yhtä syvälle kuten pidemmän aallonpituusalueen UV säteily.

Varmistaaksemme (germicidal effect) = bakteereja tappavan vaikutuksen millä tahansa UVC valolähteellä on tarkistettava UV annoksen määrä. Tämä tieto saadaan mittaamalla UVC lähteen säteily käyttämällä UV radiometriä. Erittäin tärkeätä on, että radiometrin kalibrointi on oikea ja soveltuu mitattavaan UV lähteeseen.

Tuotekuvaus

UV-3727 säteilysensori 222nm ultraviolettilampuille ja UV-C ledeille ja matalapaineisille elohopealampuille

UV-37 sarjan sensorit ovat tarkasti suunniteltu radiometrisiä mittauksia varten UV aallonpituusalueella ja ne ovat osoittautuneet hyviksi teollisuudessa ja tieteellisessä tutkimustyössä jo vuosien ajan. Malli UV-3727 tarjoaa erityisesti kyvyn mitata 222 nm ultravioletti (Kr-CI) lamppuja, joita yleisesti käytetään steriloinnissa.

Tämän lisäksi sillä voidaan mitata myös muita UVC sterilointiin soveltuvia valolähteitä, kuten matalapaineisia Hg lamppuja ja UV Ledejä.

UV-3727 on toteutettu fotodiodilla jossa on laajennettu UV alueelle yltävä vaste.

Tällä mitataan vain säteilyä vaaditulla spektrisellä herkkyysalueella. (kuva alla) Tämän lisäksi sensorissa on 222 nm kalibrointi ja valittavat kalibrointikertoimet yleisille UV LEDien aallonpituuksille ja matalapaine Hg lampuille on tallennettu sensoriin.

Hajaheijastin ja fotodiodi ovat etukäteen vanhennetut UV säteilyllä, joka merkittävästi vähentää vääjäämätöntä vanhenemista jopa hyvin aktiivisessa käytössä. Kaikki mahdolliset muutokset tallennetaan ja korjataan osana suositeltavaa

Sensorin UV-3727 fotodiodi tarjoaa lineaarisen toiminnan mitatun signaalin ja säteilyn välillä, alueella muutamasta pico ampeerista (10-12 A) useaan micro ampeeriin (10-6 A). Kytkettäessä tämä sensori Gigahertz-Optikin X1-1 mittariin se tarjoaa lineaariset mittaukset 1000 mW / cm² asti  0.002µW/cm2 (@222 nm) resoluutiolla.

 

Tarkempia teknisiä tietoja Gigahertz-Optikin tuotesivulla.

Muuta

Mielenkiintoinen juttu, Marjukka Puolakka

25 vuotta - ja kaikki on toisin!

”Pienitehoiset monimetalli- ja värikorjatut suurpainenatriumlamput ovat hiljattain tulleet markkinoille. Niiden käyttö lisääntyy lähivuosina.”

Näin kerroin diplomityössäni, jossa perehdyin uutukaisten lamppujen sielunelämään. Oli vuosi 1990. Teekkarityttö oppi, että valon värillä on väliä. Valo on väriä.

Monimetallilampuissa oli kyse elohopealamppujen värintoiston parantamisesta. Tämä saatiin aikaan, kun purkaukseen lisättiin eri metallien halogeeniyhdisteitä. Värikorjatuissa suurpainenatriumlampuissa taas purkausputken höyrynpaineen kasvu paransi kantalampun valon surkeankeltaista väriä.

Usko purkauslamppuihin oli kova. Diplomityön kustannusvertailussa olivat mukana tutkittavien lamppujen aikansa kovat haastajat: elohopea- ja suurpainenatriumlamput sekä paksut loistelamput.

Niillä mentiin. Teekkaritytöstä tuli Teknillisen korkeakoulun valaistustutkija, jonka työssä valo ja sen koostumus sekä näkeminen kietoutuivat erottamattomasti toisiinsa.

Peruskivi vuodelta 1924

Vuonna 1995 sain ensituntumaa valaistusalan kattojärjestö CIE:n toimintaan. Konferenssipuitteet olivat eksoottiset, oltiinhan Intian Delhissä. Into pinkeänä ja otsa hiessä nousin puhujapönttöön kertomaan valon määrän ja spektrin vaikutuksista näöntarkkuuteen. Juhlaillallisella Suomen kahdeksanhenkinen valtuuskunta paistatteli yhteispotretissa. Välillä ihmeteltiin katukuvaa kolmipyörätaksin kyydissä ja tehtiin retki sadunhohtoiseen Taj Mahaliin.

Verkostoitumisen ja hengailun ohella CIE:n tapahtumissa tehdään ihan oikeitakin töitä. Se tapahtuu järjestön teknisissä komiteoissa, joiden tekniset raportit antavat kansainvälisen pohjan niin valaistuksen mitoitukseen, suunnitteluun kuin mittauksiinkin. Suomalaisasiantuntijoiden panos näkyy monissa CIE-raporteissa. Omaa työtäni lähimpänä on ollut CIE Div 1 Vision and Colour, jonka Suomen edustajana sain myös aikani toimia.

Alan kattojärjestönä CIE vastaa myös standardeista, joista kaikkein tärkeimmän perusta luotiin vuonna 1924. Fotooppisen näkemisen spektriherkkyyskäyrä V(l) on peruskivi, johon kaikki valaistustekniikka tänäkin päivänä perustuu, oli kyse sitten valovirrasta, lukseista tai valaistusmittauksista. Ulkovalaistuksessa V(l):n ongelmana on, että se kuvaa silmän herkkyyttä päivänäkemisen valotasoilla. Illan hämärtyessä silmä tulee herkemmäksi lyhyempien aallonpituuksien valolle, mutta siitä myöhemmin.

Omituinen liikennevalo

1990-luvun lopulla alkoi nimittäin tapahtua outoja. Alettiin kohista uusista valonlähteistä. Nimenomaan kohista. Sillä ei kai kukaan oikeasti uskonut, että taskulaskinten punaisena tuikkivista valodiodeista olisi tuomaan valoa tehdashalleihin, toimistoihin tai kaduille. Jotkut uskoivat. Yksi heistä oli esimieheni professori Liisa Halonen, joka innostui toden teolla mahdollisuuksista, joita ledit voisivat valaistusalalle tuoda. Liisan innostus sai monilla tahoilla osakseen epäileviä hymähdyksiä.

Vuonna 1995 japanilainen Shuji Nakamura kohautti maailmaa esittelemällä kehittämänsä valkoisen ledin. Kolme vuotta myöhemmin TKK:n valaistuslaboratorion pikkujouluristeily suuntautui Tukholmaan, jossa matkasimme katsomaan ledivaloin varustettua liikennevalopylvästä. Se pylväs ei suinkaan sijainnut Sergelin torin kulmassa, vaan vaati metromatkan lähiöihin. Olisiko ledeistä muuhun kuin autojen pysäyttämiseen?

Parin vuoden kuluttua alkoi Valaistuslaboratorion ensimmäinen leditutkimus. Tuohon aikaan valkoisen ledin valotehokkuus oli hehkulampun luokkaa, mutta vuonna 2004 päästiin jo huimaan lukemaan 30 lm/W. Pikkuhiljaa jokainen valaistustutkimus rakentui ledien ympärille, oli kyseessä sitten toimisto-, katu- tai kasvivalaistuksen kehittäminen. Ja tutkimusprojekteja riitti.

Halosen johdolla TKK:n valaistuslaboratorio kasvoi yhdeksi maailman suurimmista valaistusalan tutkimusyksiköistä, joka työllisti parhaimmillaan 27 asiantuntijaa. Laboratorio pärjäsi hyvin myös kansainvälisissä liigoissa. Vuosina 2001-2016 se koulutti Suomeen 25 valaistusalan tohtoria.

Hehkulampusta IoT-palveluihin

Valaistus ja näkeminen kulkivat tutkimuksessa käsi kädessä. Yksi keskeinen kysymys oli valon värin vaikutus silmän spektriherkkyyteen. TKK:n koordinoimassa EU-hankkeessa MOVE (2002-2004) luotiin kansainvälinen pohja mesooppiselle fotometrialle eli ulkovalaistuksen matalien valotasojen mitoitukselle.

Mesooppisen mitoituksen perusjuju on se, että hämärässä silmä tulee herkemmäksi valon lyhyille aallonpituuksille. MOVE tuotti kauan kaivatut herkkyyskäyrät katuvalaistuksen valotasoille. Tuloksista työstettiin vuonna 2010 julkaistu tekninen raportti CIE 191:2010. Vielä ei oltu maalissa: tarvitaan pelisäännöt sille, kuinka mesooppista mitoitusta sovelletaan ulkovalaistuksessa. Tähän työhön on valjastettu uusi komitea CIE JTC-1. Sen alustava ohjeistus on julkaistu teknisenä muistiona (Technical Note, TN007:2017), mutta varsinaista teknistä raporttia saadaan vielä odottaa. Toivon hartaasti, ettei enää kauaa, sillä perusteet mesooppiselle mitoitukselle luotiin jo 15 vuotta sitten.

Oma työni niin CIE:ssa kuin valaistustutkimuksessa vaihtui vuonna 2013 toimittajan työhön, jossa olen saanut seurata maailmaa uudesta näkökulmasta.

Vuonna 2019 valaistusala on voimissaan. Koko ajan tapahtuu ja tekniikka kehittyy. Langattomuus ja valaistuksen ohjaus nivoutuvat yhteen. Kodeissakin ledilampun väriä säädetään kännykällä ja toimistoissa dynaaminen valaistus muuttaa valotasoa ja valon väriä ihmisen vuorokausirytmin mukana. IoT tarjoaa valaistukselle isoja mahdollisuuksia osana tiedonkeruu- ja palvelualustoja, jotka edellyttävät verkottumista uusien toimijoiden kanssa.

Siinä missä hehkulamppu pysyi reilu satavuotisen historiansa ajan lähestulkoon 1880-luvun tasollaan, kehittyi ledistä 25 vuodessa haastaja, joka löi laudalta kaikki muut valonlähteet. Muutoksille on syytä olla avoin.

Ehkä jo muutaman vuoden kuluttua joku pikkujouluporukka matkustaa hullun professorin johdolla merten taakse ihmettelemään uutta ja outoa valonlähdettä, joka myöhemmin räjäyttää koko potin.

Ollaan hereillä ja pidetään silmät auki!

 

Marjukka Puolakka

tekniikan tohtori, vapaa toimittaja

www.kirjaimin.fi

Mielenkiintoinen juttu

Valo ja väri herättää ajatuksia

Valo ja väri herättää ajatuksia melkeinpä huomaamatta. Vuosien varrella Mitaten Finland on tutustunut monenlaisiin ihmisiin, joita aihe koskettaa.

Olemme keränneet kirjoituksia, mielenkiintoisia juttuja aiheesta, jotka julkaisemme täällä.

 

Marjukka Puolakka, tekniikan tohtori, vapaa toimittaja, www.kirjaimin.fi

 

Mitaten FInland on mukana myös urheilutoiminnassa

Tiistaina 8.11. vihittiin käyttöön Vuosaaressa jäähalli jonka kenttävalaistus on toteutettu kokonaisuudessaan energiatehokkailla LED-valaisimilla. Easy Led Oy:n suunnittelema ja toteuttama valaistus on lajissaan Euroopan ensimmäinen.
Marko Urama Mitaten Oy:stä oli viikkoa ennen avajaisia suorittamassa luminanssimittauksia uudessa harjoitusjäähallissa.
Lue lisää

sales1sales2

osoite1